Etusivu Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta
Junioritoiminta

Kuopion Pursiseura järjestää ohjattua alkeispurjehdustoimintaa junioreille. Pursiseurassamme on kaksi toimivaa junioriluokkaa: optimistijolla 7 – 15-vuotiaille ja sitä vanhemmille Laser.

Veneilykauden ulkopuolella pelataan sählyä ja opetellaan purjehdussääntöjä. Kesäkuussa järjestetään alkeispurjehdusleiri optimistijollilla. Leirin käyneille pidetään harjoitusillat kerran viikossa. Lisäksi kesäkaudella 2012 järjestetään Laser-purjehtijoille omat ohjatut harjoitukset kerran viikossa.

Kesäkuukausiksi kesä – elokuu palkataan kaksi purjehdusmestaria, joiden tehtävänä on toimia harjoitusten vetäjinä.

Pyrimme osallistumaan Suomen Purjehtijaliiton koulutustapahtumiin ja Itä-Suomen alueranking-kilpailuihin. Kilpailutoiminnassa osallistutaan ranking ja SM-kisoihin ja saatuihin edustustehtäviin maajoukkueessa. Tuetaan kilpailutoimintaa seuran omissa kilpailuissa.

Junioritoiminta tukee kilpailijoita budjettinsa rajoissa maksamalla kilpailijoiden matkakuluja sekä osallistumismaksuja matkustusohjesäännön mukaisesti.


Junioreiden ulkoiset sivut: Team KuoPS

 

Lisätietoa: Pirjo Kujamäki pirjo.kujamaki(ä)sakky.fi puh. 044 785 8688


 
Salivuorot

 

Hatsalan koululla lauantaisin 16:00 - 18:00

Vuorot alkavat 1.10.2011 ja jatkuvat aina 28.4.2012 asti.


 


 
Mainospalkki
Sivustolla on 3 vierasta