Koulutustoiminta
Turvallisen veneilyn lähtökohta on koulutus. Koulutustoiminta on keskeinen osa veneily-yhdistysten toimintaa. Koulutus suunnataan sekä omalle jäsenkunnalle että muille asiasta kiinnostuneille. Järjestäytynyt veneilykoulutus on toteutettu siten, että eri järjestöt vastaavat eri osa-alueista. Navigaatiokoulutus on perinteisesti ollut Suomen Navigaatioliiton tehtävänä. Käytännöllistä purjehdus- ja veneilykoulutusta järjestetään paikallisten pursiseurojen voimin. Kuopiossa tähän toimintaan osallistuu Kuopion Pursiseuran lisäksi Kuopion Kansalaisopisto sekä Kuopion Järvipelastajat. Voimien yhdistämisellä on saatu toiminta laajemmaksi ja monipuolisemmaksi.
Kuopion Pursiseura purjehduskoulu Skuutti on järjestänyt yleisölle suunnattuja purjehtijakursseja jo 20 vuotta. Vuosittaisilta kursseilta on veneilyn pariin ja Kuopion Pursiseura jäseniksi tullut vuosittain useita jäseniä, perheitä ja venekuntia. Purjehtijakurssi järjestetään yhteistyössä Kuopion Kansalaisopiston kanssa. Teoriaosuus sisältyy kansalaisopiston kurssitarjontaan ja on pituudeltaan 18 tuntia. Käytännön jakso järjestetään kesäkuun alussa ja on kestoltaan noin 24 tuntia. Kurssilla noudatetaan auktorisoidun koulutusjärjestelmän mukaista koulutusohjelmaa.
Viime vuosina kurssitarjontaan on lisätty myös moottoriveneilyyn keskittynyt miehistökurssi. Kurssi järjestetään tarpeen mukaan.
Jäsenkunnalle järjestetään erilaisia kursseja ja koulutustilaisuuksia tarpeen mukaan. VHF- ja CEVNI kurssit sekä hätärakettien käyttöön liittyvät tilaisuudet ovat olleet suosittuja.
Koulutustoiminnasta tiedotetaan näillä sivuilla, Pursiseuran jäsenkirjeissä, paikallisissa lehdissä ja Kallavesj- näyttelyssä.
CEVNI-kurssi 24.3.2012
Klo: 10:00 - Paikka: Pirttiniemi
Kurssimaksu: 50 € (sisältää oppikirjan, tutkintomaksun ja todistuksen kotiin lähetettynä).
Ilmoittautuminen: Heikki Lukkariselle viimeistään ti 13.3.2012. Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ,
puhelin: 0400-157 787.
Suomen Navigaatiolii-ton vaatimusten mukainen kurssi ja tutkinto kansainvälisen huviveneenkuljettajan pätevyyskirjan I-tunnusta (sisävesi) varten.

Purjehduskurssi teoria ja käytäntö
Purjehduskurssin teoriaosa
tiistaisin 17.04.2012 - 22.05.2012 klo 18.00 – 20:30
Kansalaisopistolla
Kurssin hinta 65€
Opetusohjelma: Käydään läpi teoriaosa Suomen purjehduksenopettajien purjehtijakurssista.
Käytännön osuuden järjestää Kuopion Pursiseura ry 8.-10.6.2012, josta eri maksu
Lisätiedot ja ilmoittautuminen https://kuha.kuopio.fi/kurssi.php?kk=120133
Tule opiskelemaan purjehduksen ”saloja” ensin teoriassa ja sitten kouluttajien veneillä Kallavedellä.
Kurssin tarkoituksena on oppia toimimaan purjeveneen miehistön jäsenenä kotoisilla vesillämme.
Pekka Granroth 044 785 6941
pekka.granroth(ä)savonia.fi