Kuopion Pursiseura ry

Kuopion Pursiseura (KuoPS) on vuonna 1889 perustettu veneilyseura, jonka perustehtävänä on vesillä liikkumisen ja siihen liittyvien urheilumuotojen edistäminen sekä veneilijöiden yhteisöllisyyden lisääminen.

Jäseniä seurassa on tällä hetkellä noin 730. Seuran rekisterissä on noin 350 venettä, joista puolet on kölipurjeveneitä ja puolet moottoriveneitä.

Seura järjestää monipuolista veneilykoulutusta ja aktiivista harrastus- ja kilpailutoimintaa. Toimintaan kuuluu myös veneiden katsastustoiminta sekä erilaisten koko perheen veneilytapahtumien järjestäminen.

Perinteisten Kallavesj’-messujen järjestäminen on kuulunut seuran vuosittaiseen toimintaan jo vuodesta 1964 lähtien.

Seuran tukikohdat sijaitsevat Pirttiniemessä, Iivarinsalossa ja Jänissalossa. Pirttiniemen tukikohdassa on tarjolla venepaikkoja seuran jäsenten veneille.

Uusille veneilijöille suunnatuilla kursseilla ei vaadita aiempaa veneilykokemusta tai omaa venettä, joten mukaan on helppo tulla.

Seuran jäsenyyttä voivat hakea kaikki veneilystä ja pursiseuratoiminnasta kiinnostuneet henkilöt.

Lisätietoa seuran jäsenyydestä ja jäseneduista löydät täältä.

Kuopion Pursiseura on Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n jäsenseura.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.