KuoPS edustettuna Barcelonan Laser Masters mestaruuskisoissa

8.7.2018




Kilpailuraportti:

Barcelona Laser Master Championships 29.6.-1.7.2018

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Real Club Náutico de Barcelona järjesti varmasti maailman kovatasoisimman Laser Masters kaupunginmestaruuskilpailun, joissa oli edustettuna 11 maata.  Kilpailuun osallistui kolme olympiavoittajaa sekä monia entisiä maailmanmestareita ja MM-mitalisteja Laser- ja Finn-jolla –luokista. Lisäksi kilpailussa oli mukana viime vuoden Laser Masterien EM-kisojen kärkipurjehtijat. Edustin Kuopion Pursiseuraa kisoissa hieman kansainvälisemmän vivahteen omaavan Kuopio Sailing Clubin nimissä. Tämä sallittaneen seuran kansainvälisen markkinoinnin hengessä. Rannassa minun vieressä Laseriaan viritteli vuoden ’92 olympiavoittaja Espanjan José María Van der Ploeg, joka oli yksi kilpapurjehduksen esikuvistani nuoruudessani.

Perjantaina tuulta odoteltiin useita tunteja ja lähtö saatiin aikaiseksi noin 2 m/s tuulessa. Lainaveneeni vauhti ei ollut kärkipurjehtijoiden tasolla ja menetin hienon lähdön jälkeen paljon sijoituksia ennen maaliviivaa. Onneksi Laserien takavuosien MM-hopeamitalisti Hollannin Rik Wolters kertoi minulle hyviä kevyen tuulen vinkkejä uuden purjeen trimmaamiseen, joista sainkin seuraaville päiville selvästi iskukykyisempää vauhtia.

Lauantaina mukavassa 5-7 metrin keskituulessa sain ajoittain purjehdukseen hyvää ryhtiä ja vauhti näytti olevan jo ns. maailmanluokkaa. Tosin erittäin vaikea ristiaallokko tuotti päänvaivaa Kallaveden pojalle. Idästä tuleva maininki törmäsi Barcelonan rantaviivaan ja nostatti maalta tulevan melkein yhtä korkean takaisin tulevan aallon eli kryssi ja lenssi oli ajettava yhtä aikaa sekä myötä- että vasta-aallokossa. Todella mielenkiintoista kumparepurjehdusta!

Lauantain ensimmäisessä lähdössä tein melko puhtaan suorituksen, mutta muutama tuulen shiftaaminen jäi huomioimatta, joka rankaisi tässä porukassa heti – tulos 12. Päivän toisessa startissa lähdin kiihdyttämään pari sekuntia liian myöhään, jolloin espanjalainen olympiavoittaja José Luís Doreste pääsi yllättämään yläpuolelta ja torpedoi minun vielä 10 sekuntia ennen äänimerkkiä loistavalta näyttäneen starttini. Siitä nouseminen oli tuskaista ja olinkin maalissa vasta 20. Seuraavissa päivän starteissa varmistin, että yläpuolelta ei kiihdytä päälle Doreste eikä kukaan muukaan. Tuota yhtä poikkeusta lukuun ottamatta startit olivat todella hyviä. Päivän kolmannessa lähdössä aloin päästä jo barcelonalaisten shiftien kanssa tutuiksi ja tuloksena oli ensimmäinen top10 –sijoitus. Ehkä parhaiten jäi mieleen viime vuoden Master-sarjan EM-kuutosen, espanjalaisen Andrés Graun avautuminen viimeisellä alamerkillä joutuessaan antamaan minulle merkkitilaa ja säheltäen samalla itsensä nurin. Koville näytti ottavan ja meni syvälle tunteisiin… Kaverilta tuli sellainen määrä painokelvotonta tekstiä, että kävin hänelle maaliin tultua huomauttamassa asiasta ja opettamassa samalla pari kilpapurjehduksen perussääntöä. Ei kilpakumppani tiennyt, että satuin ymmärtämään hänen kommentit täysin…

Sunnuntaina jatkettiin kevyehkössä 3-5 metrin tuulessa. Hyvän startin jälkeen valitsin väärän laidan ja lopulta olin maalissa 18. Taktiikan laatiminen kryssille oli haastavaa: ei pilven pilveä missään, meren pinta näytti samalta joka puolella, tuulen suunnan ennuste oli vakaa, virtakartoista ei ollut tietoakaan… ja silti laitojen välillä oli eroja. Päivän viimeiseen lähtöön piti ottaa paikka läheltä lippua, koska se oli vähän edullisempi lähtölinjan pää startata. Minulla oli hyvä maamerkki ja yritin tarkoituksella ottaa riskillä superstartin. Viimeisillä sekunneilla nousin kohti linjaa ja seurasin kun Espanjan Doreste nousi peittämään näköyhteyteni maamerkkiin. Annoin Dorestelle noin puoli veneenmittaa etumatkaa ajatellen, että minun venettä ei voi tunnistaa ainakaan lipun puolelta, jos olemme yli. Hauskaa tässä lopulta oli se, että lautakunta tuomitsi minun startin varaslähdöksi ja Doresten lähtö oli lautakunnan mukaan puhdas… Maaliin tulin kahdeksantena. Eipä sillä ollut kuitenkaan mitään merkitystä lopputulokseen, joka oli Master-ikäluokan 6. ja kokonaiskilpailun 17.

Tästä on hyvä jatkaa kohti heinäkuun lopussa purjehdittavia Laser Masters SM-kisoja ja ennen kaikkea syyskuussa Irlannissa purjehdittavia MM-kisoja, joissa tulee olemaan mukana lähes kaikki Barcelonassa olleet purjehtijat. Tämä kilpailu teki täysin selväksi sen, että entiset olympiavoittajat ja muut kansainvälisten kilpailujen mestarit ovat uskomattoman kovia purjehtijoita. On mahtavaa pystyä ajamaan heidän kanssa ja haastamaankin heitä ihan kohtuullisesti. Esimerkiksi espanjalaiset Laser Masters purjehtijat treenaavat vesillä kolme kertaa viikossa ympäri vuoden. Jokainen kuopsilainen tietää, kuinka paljon vesiharjoittelua tulee Kallavedellä seitsemän kuukauden aikana joka vuosi…

Joni Päivinen
kilpailutoimikunnan pj