Kuopiolaiset venealan toimijat sitoutuvat Kallavesj’-messujen kehittämiseen

16.3.2020

Veneilyn suurtapahtuma Kallavesj’-messut peruttiin tältä keväältä koronaviruksen takia. Kuopion Pursiseuran vuodesta 1964 lähtien järjestämä tapahtuma jouduttiin perumaan nyt ensimmäistä kertaa.

Venekauppa on käynyt alkuvuonna hyvin ja esimerkiksi helmikuussa järjestettyjen Helsingin venemessujen kävijämäärä nousi merkittävästi edellisestä vuodesta. Odotukset perinteisten Kallavesj’-messujen osalta olivat myös korkealla.

Kuopion Pursiseura ja kuopiolaiset venealan toimijat uskovat vallitsevasta tilanteesta huolimatta venekaupan pysyvän hyvällä tasolla ja katseet halutaan suunnata vahvasti eteenpäin.

Yamaha Center Kuopio, Konesolmu Oy, Kone&Vene Center, Kone ja Tarvike M. Leppänen sekä Kuopion Venevälitys ovat sitoutuneet panostamaan vahvasti ensi vuoden Kallavesj’-messuihin ja tapahtuma tullaankin näkemään entistä ehompana 26.-28.3.2021.

Yritykset tekevä tiivistä yhteistyötä myös 12.-13.6.2020 Kuopion Saanassa järjestettävän uuden Kuopion Uivan venenäyttelyn tiimoilta.

Kallavesj’-messuille tulossa olleisiin uutuusveneisiin ja messutarjouksiin pääsee tutustumaan toimijoiden omissa liikkeissä maaliskuun viimeisellä viikolla. Tarkemmat tiedot liikkeiden aukioloajoista ja tarjouksista päivitetään toimijoiden omille sivustoille.

Yamaha Center Kuopio
Leväsentie 2, 70700 Kuopio
www.yamaha-center.fi/center/kuopio

Konesolmu Oy
Siikaranta 4, 70620 Kuopio
www.konesolmu.fi

Kone&Vene Center
Kaivotie 23, 70700 Kuopio
www.konevenecenter.fi

Kone ja Tarvike M. Leppänen
Leväsentie 56, 70780 Kuopio
www.konejatarvike.com

Kuopion Venevälitys
Sammonkatu 16, 70500 Kuopio
www.venevalitys.com